Kurssi-ja jäsenmaksut tästä.

 

Seppo ja Merja Karjalainen.         

Lavatanssin alkeet-/alkeisjatko, torstaisin Seppo_ja_Merja_2014

Spesiaaltunnit jatkotaso, maanantaisin

Ohjauksemme kolme pointtia

Kaikki osaavat tanssia

Tanssi musiikkiin

Jokainen tanssii tyylillään

KURSSEILLAMME tanssi on kaiken perusta, eli tanssimme paljon ja opimme uusia asioita joita voimme soveltaa omaan tanssiimme. Tanssiessa pitää aina olla hauskaa.

 

KURSSEILLAMME edetään rauhallisesti ja uusi asia rakennetaan aina vanhan perustan päälle muistaen, että kertaus on opintojen äiti.

 

OHJAUSKOKEMUSTA on ryhmien ohjaamisesta 2 vuotta.

 

KOULUTUKSET olemme suorittaneet Suselin (Suomen Seuratanssiliitto) seuratanssin perusohjaajan koulutuksen.Merja on suorittanut myös senioritanssien ohjaajakoulutuksen 2012.   Puh. Seppo 040 41140589, Merja 040 4114057.

 

 

ANTTI LYYTIKKÄ JA ANNELI RAUTAKOSKI.

 Lavatanssin alkeet/alkeisjatko, sunnuntaisin

Lavatanssin keskitaso/jatko keskiviikkoisin                   Antti_ja_Anneli_2014

ALKEIDEN OPETTAMISESSA meidän punainen lankamme on rauhallinen eteneminen runsailla toistoilla.

Keski- ja jatkotason kursseilla opetamme uusien kuvioiden lisäksi aina kyseisen lajin tanssitekniikkaa, sekä vientiä ja seuraamista jotka ovat olennaisia tekijöitä seuratanssissa.

Pääsaia on tanssin ilo, taito karttuu ajan myötä.

OLEMME OHJANNEET eritasoisia ryhmiä 6 vuotta, myös lapset tanssivat Annelin johdolla.

 

KEHITÄMME itseämme koko ajan kouluttautumalla, niin että pystymme tarjoamaan mahdollisimman laadukasta opetusta.

 

VAHVA PUOLEMME on myös oma vahva tanssitaito, jota mitataan lavatanssikisoissa joihin olemme osallistuneet 8 vuoden ajan. Myös useita Suomen mestaruuksia on pokattu, Suomen Lavatanssicupissa olemme olleet kolmena vuotena kakkos sijalla.


KUN ITSE harjoittelee ja kehittää omaa tanssitaitoaan, tuo se vahvuutta myös ohjaustyöhön.


KOULUTUKSET olemme suorittaneet Suselin ( Suomen Seuratanssiliitto) seuratanssin perusohjaaja koulutuksen, josta vlmistuimme 2007.
Olemme käyneet erilliset koulutukset Bogissa ja Fuskussa Tommi ja Pirjo Koivulan opissa.
Olemme suorittaneet myös erilaisia teemakoulutuksia.
Antti on lisäksi opiskellut Seuratanssin ohjaajan jatkon, koulutus on tenttiä vailla.
Anneli on lisäksi suorittanut, Suselin lapset tanssimaan 3- ohjaajakoulutuksen sekä Lasten ja nuorten tanssinohjaajan peruskoulutuksen. Puh. Anneli 0400 824458.

huutomerkki.bmpWanhan Tangon ohjaajakoulutus 2013.

 

MARJO ÖRN.  

FolkJam  tiistaisin klo.19.15-20.15, ammattiopisto.   tietoa FolkaJamista  

                                              

MINÄ tarjoan menoa ja iloista meninkiä FolkJam emäntänä.

folkjam.jpg

Iloisuus ja reippaus ovat valttia, tule mukaan tehdään yhdessä FolkJam illoista viikon parhaita.

 

FolkJam- ohjaaja koulutuksen lisäksi ohjaan myös Jämsän Tanhuujien ryhmät.

 

LAULATAN ja leikitän erilaisissa tilaisuukksissa.

 

PÄÄTYÖNÄNI toimin lastenhoitajana Kaipolan päiväkodissa. Puh.050 5387353.